Pixeli

On ja pysyy

Pikaisen laskutoimitukseni jälkeen sain selville, että pöydässäni on yhdeksän terävää kulmaa, sekä niiden lisäksi vielä kaksi pyöristettyä kulmaa. Se on melkoinen määrä kulmia yhdelle pöydälle. Tällainen kulmikkuus saattaa selittyä sillä, että pöytäni onkin itse asiassa kolme pöytää. Näistä kolmesta jokainen toimisi hyvin yksinäänkin, mutta näin yhdistettynä koen saavani niistä suurimman hyödyn irti.

Syy, miksi laskin pöytäni kulmia, on pyöreä, väriltään oranssin ja punaisen välimaastossa tarpova tarra, joka sijaitsee parin minua lähimpänä olevan kulman välittömässä läheisyydessä. Se muistuttaa olemukseltaan hiukan niitä kauppakeskusten opasteissa näkyviä “olet tässä” -pallukoita, mikä on melkoisen osuvaa, sillä olen pöytäni ääressä päivittäin melkoisia tuntimääriä.

Kyseinen tarra on ollut pöydässäni kiinni jo jonkin aikaa. Olen ehtinyt tottua sen olemassaoloon. Ennen paikkaansa pöydällä se sijaitsi erään vaatteen hintalapussa ilmoittamassa alennetusta hinnasta. Sitä, miksei tarra lentänyt roskiin hintalapun mukana, en tiedä.

En muista minkä vaatteen mukana tarra tuli, mutta se tuskin on kovin olennaista – itse asiassa mainitsemani pyöreä tarrakaan ei taida olla kovin olennainen. Sen sijaan olennaista taitaa olla se, että elämässäni ei tapahdu juuri tällä hetkellä mitään kovinkaan ihmeellistä (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etten pitäisi elämästäni juuri tällä hetkellä). Silloin sellainenkin asia kuin tarra, jonka näen joka päivä ja joka ei suoranaisesti tee mitään, muuttuu kovin jännäksi.

Revin tarran irti pöydästäni heti, kun elämällä on antaa jotain uutta. Viimeistään tämä tulee tapahtumaan marraskuun puolessä välissä. Sitä odotellessa.

Hämmästyttää, kummastuttaa

Kuinka vaikeaa on tehdä matkapuhelin, joka olisi 1. pieni, 2. hyvännäköinen, 3. käyttöliittymältään a) selkeä ja b) nopea, 4. ei sisältäisi mitään turhaa, kuten a) kameraa, b) radiota tai c) mp3-soitinta, mutta 5. ei olisi ominaisuuksiltaan silti liioitellun pelkistetty (kuten eräät Nokian halvemmat mallit, joista on kalenterikin jätetty pois)?

Perjantai 13

Vaikkakaan minusta ei aina välttämättä saa sellaista kuvaa, että olisin täysin kiinni tässä maailmassa, niin kuulun siihen kyyniseen ja harmaaseen ihmisjoukkioon jotka eivät usko että perjantai ja 13. olisivat minkäänlainen tavallisuuden poikkeamaa ja helvetin portteja raotteleva kombinaatio. Minä hätkähdän ainoastaan sellaisia päiviä kuten 4.8 ja muut sen sellaiset hammaslääkäriaikapäivämääriltä kuulostavat yhdistelmät.

Tänään asiaa ajatelleena päätin ehostautua naisena ja irtautua säärieni suloisesti kutittelevasta orastavasta sängestä. Teroitin viidakkoveitset, viritin Radio Helsingin luomaan tunnelmaa ja otin haasteen vastaan. Satumainen tunnelma koki kuoleman hetkeä myöhemmin kun mietin elämän suuria mysteerejä samppoot silmillä, haava jalassa ja Pepe Willbergin avautuessa radiossa kappaleella “Elämältä kaiken sain”.
Tarinan opetus aukeaa kaikille dokumenttiohjelmien aatelin – 4D:n kautta nimellä: “Naisen oikeus karvoihin”, sillä en suostu yhdistämään päivän tragediaani minkäänlaisiin harhaisten ihmisten typeriin uskomuksiin.

Oli miten oli, mutta tapaturma-altista ja viihteellistä viikonloppua kullekin säädylle, Norska lähtee nyt valtaamaan Helsingin sykkivää metropolia.

Anarkiaa!!!!!!

Päätin harjoittaa tällaista yhteishenkeä nostattavaa runotarjoilua jokaisen pixeliläisen elämään tänä tummanpuhuvana torstai-iltana. Kokekaa hetki vapautta, kapinaa, uhmaa, kaaosta ja kulttuuria Tuula Korolaisen sieluntuotoksen parissa.
Hyvät naiset, herrat ja hermafrodiitit:

Pikkuhiiren uhkaus

Enää en syö kauranjyvää!
Yök! Ei koskaan mitään hyvää!

Minä karkaan, hyppään pilvelle
tai rakennan ihmisen hissin,
ja sieltä sitten pilvien läpi
äidin niskaan pissin.

Jos en saa herkkuja makeita,
alkaa sataa papanarakeita!

Tämä herätti hilpeyttä

Tuomas Kyrön Benjamin Kivi, sivu 70:

Tauko kylmäsi ja kramppasi, mutta pahinta oli voihke ja valitus. Minun riviini kuului Pami Markera ja mies nimeltä Kuihkä, joka söi raakoja perunoita, sipuleita ja pinaattia eikä puhunut. – – Pami Markera vaikutti alkuun siltä hauskalta ja puheliaalta mieheltä, joka tekee jokaisesta äijäporukasta osiensa summaa suuremman. Valittaja hän oli.

Eikä siinä vielä kaikki: eräässä Kyrön aikaisemmassa kirjassa, Liitossa, oli saksalainen sotilas nimeltä Horst Bulau.

< Vanhemmat tekstit
Uudemmat tekstit >