Asioimassa
Lauri- 22. helmikuuta 2009
- Kommentteja 0
Kerron jotain mitä et varmastikaan halua tietää. Olen löytänyt riukujen riemun, tilapäisen vessan taidon. Säännöllisen epäsäännöllinen lenkkeilyharrastukseni on ollut alusta alkaen vatsan kanssa taistelemista, niin ulkoa kuin sisältä. Jossain vaiheessa lenkkipolulle lähtö alkoi muistuttamaan koiran ulkoiluttamista (ja se koira olen minä). “Activia auttaa!”, huudahtaa Paula Koivuniemi takarivistä. No ei se nyt vaan auta.
Rytmistä siinä kait on kyse. Jalat ja suolisto ovat vain sattuneet valitsemaan saman päivän toiminnalleen. Vuorokausirytmiä pitäisi sekoittaa ihan vain piruuttaan. Sunnuntain ja maanantain välisen Oscar-gaalan valvominen vaatii veronsa, vaikka viime vuoden perusteella en ohjelmasta paljoa menettäisi toinen silmä suljettuna. Todennäköisesti shown käynnistyttyä vatsakin käynnistyy.
Tänään olisin voinut turhautua monesta asiasta, ja turhauduinkin. Universumin mystiset voimat toivat esiin pakkomielteen mööbleerata, vaikka en edes tiennyt mitä siirtäisin ja mihin. Kahden tunnin kalujumpan (ei sellaisen) lopputuloksena tv-taso ja nojatuoli vaihtoivat paikkaa keskenään.
Sen sijaan tarkoitukseni ei ollut muuttaa mitään kun vanhempieni luona yritin selata nettiä PC-vanhuksella (7 vuotta, on se jotain). Yhtäkkiä koneelle ilmestyy troijalainen, jota en yli vuosikymmenen gladiaattorikokemuksella kykene poistamaan. Tuholainen ei sinänsä edes tuhoa mitään, kunhan vain vilauttelee tekstejä ilmoituspalkissa (antivirussoftan mainoksia tietty). Rekisterin ja järjestelmähallinan satunnaisen puukottamisen jälkeen hautasin sotakirveeni ja luovutin. Kotiin päästyäni miltei halasin Macintoshiani.
Muutama tunti ennen gaalan alkamista istun “asioimassa” ja luen Imagen artikkelia “suuresta hädästä”. Vessaa vetäessäni saan sen tukkoon. Mieleeni pulpahtaa moni asia, enimmäkseen ironia, sekä syvä kaipuu lenkkipolulle.
Puhutaan siitä
- Lauri
- 1. helmikuuta 2009
- Kommentteja 0
Uusi kuu, parta ajettu ja puurot syöty. Tammena sairastettu flunssa on historiaa ja kuntokoulu pian täydessä vauhdissa. Mielenkiintoiseksi yhdistelmäksi on muodostunut hölkkä ja julkinen liikenne, yritän vaihdella hölkkämaisemia menemällä hieman kauemmas. Lenkin pituutta ei tietenkään voi muuttaa.. ei jaksa. Ähihi.
Mutta se julkinen liikenne! Näköjään siitä on tullut elämäni. Erään lenkkiretken paluumatkalla salakuuntelin bussin etuosassa istuvia teinityttöjä. Päättelin matkustajien olevan kännissä, kunnes tajusin kuulevani suomea ja venäjää sekaisin. Toisen tytön poistuttua keskuudestamme (ei sillä tavalla), nousi seuraavalta pysäkiltä joukko suomenruotsalaisia nuoria. Det var vittu kiva juttu det när jag tryckte skaffa lappari och den vitun idiootti kassa valde se mina paperit ja niin edespäin. Jos et kuulosta känniläiseltä, haluaisit.
Itse harvoin kuulostan mediaseksikkäältä edes suomeksi, joten puhelinvastaajaviestin äänittäminen kolmella kielellä on osoittautunut hyvinkin haastavaksi. Helsingforsss, Helsingfurschhh, Helsinngngngnnnnngh.. änhg. *beep* Haluaisin opetella uskottavan jenkkiaksentin, mieluiten itärannikon, news anchor accent you know. Sen avulla voisin kuulostaa neutraalilta ja näsäviisaalta samassa paketissa.
Tämän viikon erehdys oli Oren Lavien albumin ostaminen vain yhden musiikkivideon perusteella, sillä loput kappaleista kuulostavat ylimielisellä ranskalaisaksentilla hönkimiseltä. L’échouer épique. Onneksi Daft Punk ja Justice ovat tyytyneet muiden tekemiin vokaaleihin, ja muistakaa että MGMT on ihku. Ja peskää hampaanne, ihan oikeesti. Aamun junassa on muitakin ihmisiä. *pling*
Jaksaa, ja jaksaa, ja ei jaksa
- Lauri
- 11. tammikuuta 2009
- Kommentteja 1
Uudenvuoden lupaukset on ikäviä. Niiden toteuttaminen pitäisi aloittaa jo vuoden ensimmäisenä päivänä, juuri sillä hetkellä kun heräät ystäväsi kämppiksen sängystä tuntemattoman miehen vierestä, oksennuksen maku suussa ja kuolema takaraivossa. Nyt alkaa kuntoilu, kevyt ruokailu ja terveellinen elämä. Ei helvetissä.
Tuttuun tapaan jatkoin löysäilyä loman loppuun asti. Logiikkani mukaan lomalla ei pitäisi välittää siitä mitä syö ja miten liikkuu, joten ruotsinlaivan buffetissa sai olla koko rahan edestä. Raha voi toki toimia motivaattorina suuntaan jos toiseenkin, kuten Jarin jumppakerho yrittää todistaa. Ei se mitään, sillä löysäily loppuu nyt.
Mutta.. flunssa iski ja kurkku tulehtui. Olisi sairasta lähteä ulos lenkille tässä olotilassa. Paluu ulkomaailmaan tämän ylipäätään aiheutti. Ja niin, se syöminen. Kuka haluaisi olla sekä nälkäinen että pahoinvoiva? Ei nyt mene nallekarkit tasan, mä vaan sanon.
Sisätiloissa nähtyä
Sisätiloihin lukittautuneen apuun rientää moderni teknologia ja tietoyhteiskunnan infrastruktuuri. Toisin sanoen koneellani on vino pino tavaraa katsottavana. Suosittelen Tobyn löytämää Religulous -dokumenttia. Vastapainoksi kannattaa vilkaista Scary Moviesta tutun bimbon tähdittämä The House Bunny.
Melkon paljon näkyvyyttä saanut TCCOBB oli masentava ja pitkä, vain 14 minuuttia alle 3 tunnin. Ne vajaat minuutit voi käyttää heräämiseen. Vicky Christina Barcelona osoittautui ehdaksi Woody Allenin tuotokseksi, käsittelee tuttuun tapaan hankalaa rakkautta. Ghost Town oli “ihan kiva”, Ricky Gervais vaikutti väsyneeltä. Kuten minäkin.