Pixeli

Half done

So, it seems that almost everyone in my family has started blogging. My dad, my sister, my girlfriend, hell, if our cats could write, they’d probably have a profile on livejournal by now. As far as I know, the only ones not blogging are me and my mom, and even that’s history after submitting this post.

The hardest thing for me in blogging, and in many other areas of my life, is finishing. My life is often a sum of half-done, half-complete or almost-started-to-do-that events and projects. I can’t even recount how many times I’ve pledged to Lauri that I’d gather myself to write this blog post, re-design the pixeli.net layout or make my own. My drawings hardly ever see a final, polished version, the t-shirt design I was working on a while back is still on hold, although I’m committed do finishing it one day Zeus damnit! 

But that’s just how it seems to me. Not necessarily how things are. I ‘m not all half-assed.

After all, I did finish school, I did gather the courage to apply for a job – one that I still hold, I ‘m currently in the process of applying for a civil service job and I’m still in a very healthy happy relationship that I believe will stay that way for years to come. Oh and I moved twice during one year (Helsinki and back again :)

So, perhaps my problem in the end isn’t finishing things but instead getting started (as this post clearly demonstrates). 

So my next goal – and with all probability the next unfinished project – will be to make a small comparison between how two very big an popular MMOs take a very different approach to introducing their new users to the service. I’ve already wasted a ton of my trial days not doing anything on both games, but I’ll try to make an effort and plunge deeper into the bowels of these beasts over the week. 

I’m hoping to get the first piece up by the end of the week but don’t hold your breaths.

Puhutaan siitä

pektopahUusi kuu, parta ajettu ja puurot syöty. Tammena sairastettu flunssa on historiaa ja kuntokoulu pian täydessä vauhdissa. Mielenkiintoiseksi yhdistelmäksi on muodostunut hölkkä ja julkinen liikenne, yritän vaihdella hölkkämaisemia menemällä hieman kauemmas. Lenkin pituutta ei tietenkään voi muuttaa.. ei jaksa. Ähihi.

Mutta se julkinen liikenne! Näköjään siitä on tullut elämäni. Erään lenkkiretken paluumatkalla salakuuntelin bussin etuosassa istuvia teinityttöjä. Päättelin matkustajien olevan kännissä, kunnes tajusin kuulevani suomea ja venäjää sekaisin. Toisen tytön poistuttua keskuudestamme (ei sillä tavalla), nousi seuraavalta pysäkiltä joukko suomenruotsalaisia nuoria. Det var vittu kiva juttu det när jag tryckte skaffa lappari och den vitun idiootti kassa valde se mina paperit ja niin edespäin. Jos et kuulosta känniläiseltä, haluaisit.

Itse harvoin kuulostan mediaseksikkäältä edes suomeksi, joten puhelinvastaajaviestin äänittäminen kolmella kielellä on osoittautunut hyvinkin haastavaksi. Helsingforsss, Helsingfurschhh, Helsinngngngnnnnngh.. änhg. *beep* Haluaisin opetella uskottavan jenkkiaksentin, mieluiten itärannikon, news anchor accent you know. Sen avulla voisin kuulostaa neutraalilta ja näsäviisaalta samassa paketissa.

Tämän viikon erehdys oli Oren Lavien albumin ostaminen vain yhden musiikkivideon perusteella, sillä loput kappaleista kuulostavat ylimielisellä ranskalaisaksentilla hönkimiseltä. L’échouer épique. Onneksi Daft Punk ja Justice ovat tyytyneet muiden tekemiin vokaaleihin, ja muistakaa että MGMT on ihku. Ja peskää hampaanne, ihan oikeesti. Aamun junassa on muitakin ihmisiä. *pling*

Sivistynyt ja halpa

Lauantai-iltana monet minun ikäluokkaani mahdutettavat hiilen kiertoon perustuvat kädelliset elämänmuodot olisivat muualla kuin minä. Minä olen kotona. Tai oikeammin siellä missä elän niin kauan kun en aio maksaa laskujani, pestä pyykkejäni tai opetella tekemään ruokaa. Miksi minä sitten olen täällä, minne minun nimelläni kirjatut postit (mm. tiliote) saapuvat?

Noh, minä olen katsokaas köyhä – ja sivistynyt.

Miksi lähteä viikonloppuna etanolinhuuruisten ystäviesi kanssa rappiolle kun voit toteuttaa taiteellista minääsi  kirjallisessa muodossa hörpiskellen hieman sitä halpaa punaviiniä johon käytit eilen viimeiset rahasi? Kuunnella hieman kikkelijazzia ja tuntea miten pieni  ja intellektuelli kulttuuripersoona sisälläsi kasvaa kuin Nina Mikkosen puheripuli? Heureka. Minä olen päättänyt kokea tämän kaiken vain hintaan 6,70!

Tosiasia kuitenkin on, että pian olen mitä todennäköisimmin töissä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että minun ja Gato Negro Cabernet Souvignonin keskitäyteläinen ja hennon herukkainen yhteistyö jää vähemmälle (mikäli minulla on varaa johonkin muuhun). Siihen asti: nautin vielä kun voin.

Kaavoitusosastosta päivää

Taukojumppaa.7:00 Herääminen
9:00 Työskentely
17:00 Kotiutuminen
23:30 Frasier
00:00 Nukkuminen

Ja tätä kaavaa toistetaan viitenä päivänä viikossa, vähän kuin jumppaliikkeitä. Tietty töissä sattuu ja tapahtuu, tänään harhailin ympäri aurinkoista keskustaa ja piristin painotalon väkeä astumalla vahingossa sisään paperitavaran lastausta varten avatusta ikkunasta. Ennen lounasta asioita tekee / suunnittelee tekevänsä ja lounaan jälkeen vaipuu hiljalleen tekemättömyyteen. Kotona aika vain katoaa. Kaavoihin kangistuminen vaikuttaa synniltä, vaikka rutiinit tekevät elämästä mukavaa.

Sitä miettii millaista arki on lapsiperheissä. Aamulla pitäisi herätä julmetun aikaisin, jotta ehtii nauttia aamun kahvin ja lehden ilman mukuloita. Myöhemmin huolehditaan mukuloiden ravitseminen ja töihin lähtiessä jätetään mukulat kasvamaan. Täyden työpäivän jälkeen odottaa mukuloiden lisäravitseminen, niiden ajanvietteet sekä se idyllinen family time. Toki aikuisia on kaksi, mutta jommalle kummalle ne työt kuitenkin kasaantuu. Ehkä perheessä on uraäiti, joka tuo leivän pöytään, vaikka isi sen kaupasta hakeekin.

Koska en niitä perunoita ole vielä viljellyt niin pitäisi räväyttää ja haistattaa pitkät aikatauluille. Alle puolen tunnin työmatkan (kyselyiden mukaan suomalaisten ihanne) saisi muuttamalla vielä lähemmäs keskustaa. Joustavan työpäivän saisi tekemällä töitä vain omalle yritykselle. Töitähän kun tursuaa sisään ovista ja ikkunoista.. oikeastaan en edes muista laskuttaa kaikkia harvoja asiakkaitani. Mitä sillä ajalla ja rahalla edes tekisi? Istuisin baarissa kaikkien muiden keskustan tuntumassa asuvien yksityisyrittäjien kanssa valittamassa sitä, kun on niin tylsää ja kaavamaista.

Jaksaa, ja jaksaa, ja ei jaksa

YaawnUudenvuoden lupaukset on ikäviä. Niiden toteuttaminen pitäisi aloittaa jo vuoden ensimmäisenä päivänä, juuri sillä hetkellä kun heräät ystäväsi kämppiksen sängystä tuntemattoman miehen vierestä, oksennuksen maku suussa ja kuolema takaraivossa. Nyt alkaa kuntoilu, kevyt ruokailu ja terveellinen elämä. Ei helvetissä.

Tuttuun tapaan jatkoin löysäilyä loman loppuun asti. Logiikkani mukaan lomalla ei pitäisi välittää siitä mitä syö ja miten liikkuu, joten ruotsinlaivan buffetissa sai olla koko rahan edestä. Raha voi toki toimia motivaattorina suuntaan jos toiseenkin, kuten Jarin jumppakerho yrittää todistaa. Ei se mitään, sillä löysäily loppuu nyt.

Mutta.. flunssa iski ja kurkku tulehtui. Olisi sairasta lähteä ulos lenkille tässä olotilassa. Paluu ulkomaailmaan tämän ylipäätään aiheutti. Ja niin, se syöminen. Kuka haluaisi olla sekä nälkäinen että pahoinvoiva? Ei nyt mene nallekarkit tasan, mä vaan sanon.

Sisätiloissa nähtyä

Sisätiloihin lukittautuneen apuun rientää moderni teknologia ja tietoyhteiskunnan infrastruktuuri. Toisin sanoen koneellani on vino pino tavaraa katsottavana. Suosittelen Tobyn löytämää Religulous -dokumenttia. Vastapainoksi kannattaa vilkaista Scary Moviesta tutun bimbon tähdittämä The House Bunny.

Melkon paljon näkyvyyttä saanut TCCOBB oli masentava ja pitkä, vain 14 minuuttia alle 3 tunnin. Ne vajaat minuutit voi käyttää heräämiseen. Vicky Christina Barcelona osoittautui ehdaksi Woody Allenin tuotokseksi, käsittelee tuttuun tapaan hankalaa rakkautta. Ghost Town oli “ihan kiva”, Ricky Gervais vaikutti väsyneeltä. Kuten minäkin.

Uudemmat tekstit >