Pixeli

On ja pysyy

Pikaisen laskutoimitukseni jälkeen sain selville, että pöydässäni on yhdeksän terävää kulmaa, sekä niiden lisäksi vielä kaksi pyöristettyä kulmaa. Se on melkoinen määrä kulmia yhdelle pöydälle. Tällainen kulmikkuus saattaa selittyä sillä, että pöytäni onkin itse asiassa kolme pöytää. Näistä kolmesta jokainen toimisi hyvin yksinäänkin, mutta näin yhdistettynä koen saavani niistä suurimman hyödyn irti.

Syy, miksi laskin pöytäni kulmia, on pyöreä, väriltään oranssin ja punaisen välimaastossa tarpova tarra, joka sijaitsee parin minua lähimpänä olevan kulman välittömässä läheisyydessä. Se muistuttaa olemukseltaan hiukan niitä kauppakeskusten opasteissa näkyviä “olet tässä” -pallukoita, mikä on melkoisen osuvaa, sillä olen pöytäni ääressä päivittäin melkoisia tuntimääriä.

Kyseinen tarra on ollut pöydässäni kiinni jo jonkin aikaa. Olen ehtinyt tottua sen olemassaoloon. Ennen paikkaansa pöydällä se sijaitsi erään vaatteen hintalapussa ilmoittamassa alennetusta hinnasta. Sitä, miksei tarra lentänyt roskiin hintalapun mukana, en tiedä.

En muista minkä vaatteen mukana tarra tuli, mutta se tuskin on kovin olennaista – itse asiassa mainitsemani pyöreä tarrakaan ei taida olla kovin olennainen. Sen sijaan olennaista taitaa olla se, että elämässäni ei tapahdu juuri tällä hetkellä mitään kovinkaan ihmeellistä (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etten pitäisi elämästäni juuri tällä hetkellä). Silloin sellainenkin asia kuin tarra, jonka näen joka päivä ja joka ei suoranaisesti tee mitään, muuttuu kovin jännäksi.

Revin tarran irti pöydästäni heti, kun elämällä on antaa jotain uutta. Viimeistään tämä tulee tapahtumaan marraskuun puolessä välissä. Sitä odotellessa.

Sadventures

Koin hetki sitten elämää suurempaa yhteyttä erääseen lapsuudestani tuttuun yhteiskuntakriittiseen vandaaliin. Tarkemmin sanottuna Peppi ajatteli usein olleensa sorrettu pitkien tossujensa kuluttaja, sillä hänellä ei ollut koskaan mahdollisuuksia lomailla. Vain koululaiset tai työllistetyt saivat kaikenmaailman lomia. Ja Peppi Pitkätossu ei kouluissa käynyt, joten tappio vapaapäivien suhteen oli taattu.

Ajatus lomailusta tuntuu tosin ahneelta kun olen itse saavuttamassa pepinomaisia mittasuhteita opiskelujeni suhteen. Periaatteessa minun ei tarvitsisi enää kävellä koulujen ovista sisälle. Silti minullakin oli hiihtoloma. Ihka oikea loma.

Käytin viikon Etelä-Suomen sisäiseen maakuntamatkailuun sekä satunnaiseen liehakointiin. Koin vallankumouksellisia hetkiä Hyvinkään metropolin sykkeessä. Nautin lama-ajan pienistä iloista matkustamalla Riihimäelle – Suomen kauniin pääsiäiskaupungin katveeseen, vain hintaan 2,30€! Karkeloin liikennevaloista vapaalla Rajamäellä niin, että kylänraitilla kaikui! Söin makaronilaatikkoa, koin vuoden -91 Opel Kadettin avointen ikkunoiden kautta puhaltelevia pohjoismaalaisia tuulia! Elin vähän!

Huomenna kun palaan takaisin viiden viikkotunnin harmaaseen arkeen, muistelen vielä päiviä elämyksien syleilemää hiihtolomaani. Ainakin ensi lomaan asti. Ja huolimatta siitä ettei kulunut viikko eronnut millään tapaa tavallisista viikoistani, niin haluan kiittää kaikkia siihen osallistuneita tasapuolisesti.

Lopuksi palaan vielä takaisin Peppiin. Nimittäin hänellä ei ehkä ollut lomia saatika työpaikkaa tai opinahjon säätelemää elämää, mutta hän oli melko varakas yhdeksänvuotiaaksi. Mikäli hänellä olisi ollut lomia, niin en epäile etteikö hän olisi irtisanonut itseään oravanpyörästä varaamalla vaikkapa lentolipun jonnekin päin Aasiaa, Amerikkaa, Afrikkaa tai Australiaa. En tiedä koska seuraava lomani on, mutta annan oikein mielelläni tilinumeroni, mikäli tunnette tarvetta osoittaa nykyajan keinoin lähimmäisen rakkauttanne.

Asioimassa

Bop them all!Kerron jotain mitä et varmastikaan halua tietää. Olen löytänyt riukujen riemun, tilapäisen vessan taidon. Säännöllisen epäsäännöllinen lenkkeilyharrastukseni on ollut alusta alkaen vatsan kanssa taistelemista, niin ulkoa kuin sisältä. Jossain vaiheessa lenkkipolulle lähtö alkoi muistuttamaan koiran ulkoiluttamista (ja se koira olen minä). “Activia auttaa!”, huudahtaa Paula Koivuniemi takarivistä. No ei se nyt vaan auta.

Rytmistä siinä kait on kyse. Jalat ja suolisto ovat vain sattuneet valitsemaan saman päivän toiminnalleen. Vuorokausirytmiä pitäisi sekoittaa ihan vain piruuttaan. Sunnuntain ja maanantain välisen Oscar-gaalan valvominen vaatii veronsa, vaikka viime vuoden perusteella en ohjelmasta paljoa menettäisi toinen silmä suljettuna. Todennäköisesti shown käynnistyttyä vatsakin käynnistyy.

Tänään olisin voinut turhautua monesta asiasta, ja turhauduinkin. Universumin mystiset voimat toivat esiin pakkomielteen mööbleerata, vaikka en edes tiennyt mitä siirtäisin ja mihin. Kahden tunnin kalujumpan (ei sellaisen) lopputuloksena tv-taso ja nojatuoli vaihtoivat paikkaa keskenään.

Sen sijaan tarkoitukseni ei ollut muuttaa mitään kun vanhempieni luona yritin selata nettiä PC-vanhuksella (7 vuotta, on se jotain). Yhtäkkiä koneelle ilmestyy troijalainen, jota en yli vuosikymmenen gladiaattorikokemuksella kykene poistamaan. Tuholainen ei sinänsä edes tuhoa mitään, kunhan vain vilauttelee tekstejä ilmoituspalkissa (antivirussoftan mainoksia tietty). Rekisterin ja järjestelmähallinan satunnaisen puukottamisen jälkeen hautasin sotakirveeni ja luovutin. Kotiin päästyäni miltei halasin Macintoshiani.

Muutama tunti ennen gaalan alkamista istun “asioimassa” ja luen Imagen artikkelia “suuresta hädästä”. Vessaa vetäessäni saan sen tukkoon. Mieleeni pulpahtaa moni asia, enimmäkseen ironia, sekä syvä kaipuu lenkkipolulle.

Ystävänpäivää

Hirveän hyvä viikonloppu

hirvi thumbTällä viikolla alkoivat vuoden ensimmäiset yo-kirjoitukset jo kaksi vuotta lukiolaisia hämmentäneellä tekstitaidolla. Pelkästään näitä blogitekstejä lukiessa huomaa veikeää kieliopin raiskaamista (vai saako lauseita oikeasti aloittaa konjunktiolla), mutta toisaalta puhekielisyys on tosi in. Muistan aikoja kun Toby kirjoitti kaikki tekstinsä pienillä kirjaimilla, koska se näytti hyvältä. Luettavuus voi joskus olla out. Toby myös pohti tätä tekstiä edeltäneen merkinnän kirjoittamisen jälkeen sitä, voisiko mahdollisesti käyttää kappaleet toisistaan erottavia merkkejä (tyyliin Daring Fireball), jotta sattumanvarainen asioiden pohtiminen olisi helpompaa. Miksipä ei.

Nyt kun ehdittiin tottua oikeaan talveen täällä etelässä (kunnon pakkaset ja lumikinokset) niin luontoäiti päätti toisin. Tänäänkin nähty vain kaatosadetta ja harmaata sumua, helmikuussa, ihan oikeesti hei. Ennen pakastimen sulamista kävin kaivamassa autoni kinosten alta pois, ihan huvin vuoksi, mutta toisaalta epäilin vainoharhaisesti valtavien lumimäärien sulavan auton sisätiloihin. On sitä joskus joutunut raaputtamaan ikkunoita niin ulkoa kuin sisältä. 

Aivan kuin en tarpeeksi vainoharhainen olisi niin matkalla ystäväni luo Avara luonto loikkasi eteeni, lauantai kun sattui olemaan. Hirvi on kyllä komea eläin, varsinkin lähietäisyydeltä tutkailtuna. Auton konepellille se ei sentään päätynyt, mutta eläimen menosuunnasta päätellen en olisi niin varma sen kohtalosta. Ystäväni isä on näet lähiruoan ystävä, kirjaimellisesti.

Tein tässä äskettäin elämäni ensimmäisen lehtimainoksen. Tai oikeastaan, ensimmäisen kaupallisen mainoksen ylipäätään. Herää kysymys, millainen olisikaan ei-kaupallinen mainos. Kaikellahan tavoitellaan jonkin sortin tuottoa, oli kyseessä hyväntekeväisyysjärjestö tai poliittinen puolue. Mutta takaisin asiasta kukkaruukkuun: en omaa alan koulutusta enkä edes suurenmoista kokemusta. Onneksi sotkuni näkyvät vain Helsingin Sanomissa ja Huvudstadsbladetissa. Kokonaisen viikon. Joka päivä.

Tämä kaikki egoistinen hössötys ei olisi niin vakavaa ellei kyse olisi niin kalliista muurahaispesän sohimisesta (about 4 euroa per millimetri). Aikaisempien painotöiden kanssa olen saanut reprot ja painotalot sekaisin, mutta lauantaina ilmestynyt lopputulos oli itse asiassa yllättävän selkeä ja onnistunut. Sen sijaan saman projektin toisen graafikon tuotos meni hieman pieleen, osa tekstistä oli liian tummaa ja kuvat epäselviä. Tai sitten olen vain omahyväinen ja vahingoniloinen paskiainen.

Tänään tein ison läjän blinejä, yhtä vankalla kokemuksella kuin lehtimainoksia. Ymmärsin vihdoin miksi kyseessä on kausituote, kuten vappumunkit ja Runebergin tortut. Eihän kukaan niitä voilla kyllästettyjä smetanan, mädin ja suolakurkkujen kanssa nautittavia lättyjä kovin usein jaksa. Kyseessähän on paastoon laskeutumiseen liittyvä herkku. Paaston loputtua on aika ahtaa naama täyteen mignonmunia ja mämmiä. Eläköön kristilliset hömpötykset!

< Vanhemmat tekstit
Uudemmat tekstit >