Pixeli

Tonnikalaa ja riisiä

Muutan reilun viikon päästä opiskelija-asuntoon. Vaikka taloudellinen tilanteeni ei varsinaisesti pakota elämään nälkäkuoleman partaalla, on kuitenkin luvassa siirtyminen myös jonkin sortin opiskelijabudjettiin. Jää sitten rahaa muuhunkin, kuten nestemäiseen ruokavalioon.

Alta löytyvä juhlava versio tonnikalasta ja riisistä, tuosta opiskelijan peruskaurasta kaurapuuron lisäksi, on peräisin isoisäni edesmenneltä naisystävältä. Tai näin ainakin kuvittelen, viimeinen muistikuvani Mirjasta on kahden vuosikymmenen takaa. Mutta sen muistan, että hän piti hyvästä ruoasta ja aidosta gin-lonkerosta. Hieno nainen.

Mirjan tonnikalavuoka

4-5 ruokailijalle

3 dl pitkäjyväistä riisiä
1 kalaliemikuutio
5 dl vettä
1 pss Blå Band katkarapukeittoa
2 dl ruokakermaa
3 dl vettä
½ tl valkopippuria
2 prk tonnikalaa paloina (vedessä tai öljyssä)
2 dl pakastekatkarapuja
2 dl juustoraastetta

Laita uuni kuumenemaan 200° C. Mittaa riisi, liemikuutio ja vesi kattilaan. Kiehauta ja anna kypsyä keskilämmöllä kannen alla kunnes vesi on haihtunut. Riisi saa jäädä hieman raa’aksi.

Valmista kastike sekoittamalla keittojauhe ruokakermaan ja veteen. Kiehauta jatkuvasti sekoittaen kunnes kastike sakenee. Mausta valkopippurilla.

Sekoita riisi, valutettu tonnikala, katkaravut ja kastike keskenään uunivuoassa. Kuorruta juustoraasteella. Kypsennä uunin keskitasolla noin 35 min. Tarjoile vihreän salaatin kera. Juomasuosituksena kuiva valkoviini, kilju tai gin-lonkero.