Pixeli

Ajattele kylmiä ajatuksia

Osa I. Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään huomaa olevansa helteen piirittämä ja luettuaan hetken Pauli Kohelon kirjan Ohessa tilinumeroni sangen hotakaismaista kerrontaa inspiroituu tekemään muutamia huomioita tästä korkeasta lämpötilasta.

Kirjastossa on 26 astetta lämmintä. Ilman tätä helleaaltoa se olisi paljon, mutta nyt se on vähän ja saamme kuulla asiakkailta kuinka ihanan vilpoisa työpaikka meillä onkaan. No, niin kyllä on, mutta siitä huolimatta kirjoja hyllyttämällä saa mukavan hien pintaan ja jostain syystä kaikki kuumuus keskittyy juuri lainaustiskin ympärille.

Mutta siihen tottuu – työpäivä on juuri sopivan mittainen viemään mielestä sen, että ulkona on vielä kuumempi kuin sisällä. Töistä lähtiessä sitten huomaa, että ulkona on reilu 30 astetta lämmintä ja seitsemän tuntia auringossa seissyt auto. Lämpö ja kosteus asettuvat iholle kuin kokoa liian pienet vaatteet ja yhtäkkiä sitä istuu tulikuumassa autossa kaksi vaatekertaa päällään.

En pitänyt viime talven pakkasista, mutta en pidä tämän kesän helteestäkään. Pakkasta sentään pääsi sisälle pakoon, mutta helle on kaikkialla, se ei välitä seinistä, ei suljetuista ovista, vaan ulottaa itsensä joka paikkaan, estää ajatuksen kulun ja unen saannin. Aamuisin herään nihkeänä kuin kuumeen jäljiltä ja niljakkuus katoaa vasta kymmenen minuutin suihkun jälkeen.

Kohtalon oikusta otin tavakseni aloittaa aamuni puurolla juuri samaan aikaan kuin helleaalto tuli koettelemaan itse kunkin tasapainoa häveliäisyyden ja mukavuuden trapetsilla – itsehän en omista edes kunnollisia sortseja, alasti olen lähinnä vain suihkussa, joten mielikuvan bloggaajasta keisarin vaatteissa voi tässä kohtaa pyyhkiä mielestään – ja sen takia aamupalahetkeni on yhtä hikistä puurtamista alusta loppuun. Olen kaavaillut alkavani nauttia puuron lisäksi vielä kupillisen teetä. Silloin jokainen aamu olisi vähän kuin lauantai-illan sauna, sähköä vain kuluisi vähemmän.

Mutta vitsit sikseen: ei ole ihmisen hommaa tämä helle, eläimistä puhumattakaan. Syksy, tule jo.

Seuraavaksi: Osa II. Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään on päättänyt heittää talviturkkinsa, mutta kohtaa odottamattomia vastoinkäymisiä, kuten joka kesä yrittäessään uida – ilman ja veden välinen lämpötilaero laittaa pupun pöksyyn.

Kalpeaksi vetää

Siinä minä olin, istumassa Helsinki-Vantaa lentoaseman Via Loungessa, palautuen Via Span vietnamilaisesta vulkaaniterapiasta Via valmispasta-ateriaa nauttien. No enkä ollut. Vulkaaninen hoito saattaisi helpottaa ravunpunaista selkääni, mutta tuhkan tilaaminen lentokentälle todennäköisesti aiheuttaisi turhaa kaaosta.

Niin se vain on, että ihminen ei opi. Ja koko ihmiskunnan tuomitessani tarkoitan siis itseäni. Elämästäni on kulunut ainakin kolme kuukautta auringossa maaten, silti niinkin oleellinen aine kuin aurinkorasva on yhä suuri mysteeri. Ainakin sen käyttäminen on yhtä tuskaa ja käyttämättä jättäminen vielä tuskallisempaa.

Kolmeen kuukauteen mahtuu paljon palamisia. Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varp… tai ainakin kaikki mitä hotellialueella kehtaa itsestään paljastaa. Karibianmeren rannoilla toimivat viidakon lait, kun ranskalaiset naiset ajavat oikeuttaan rusketusraidattomaan ylävartaloon. Amerikkalaisilla äideillä on kova kiire peittämään lastensa silmät peittämättömiltä ranskalaisilta. Apua, maitorauhasia.

Polttelevan ihon valvottamana tuijotan aamuyöllä hotellihuoneen kattoon ja mietin, miksi annan auringon voittaa joka kerta. Rakastan saunomista, mutta en mitenkään voi väittää nauttivani tuntikausien tulikuumuudesta. Aurinkorasva aiheuttaa irstaan ja likaisen olon, estäen palamisen lisäksi ruskettumisen. Eikä omalla kohdallani ruskettumisesta voi puhua, mitä nyt naama kellertyy ja hiukset vaalenevat. Muutun yksiväriseksi, aivan kuin en olisi tarpeeksi tylsä muutenkin.

Ei pidä unohtaa syöpää, sitä mörköä paratiisissa, joka tekee tähtien palvomisesta entistä etovampaa. Mikseivät kanadalaisia lapsilaulajia ja vanhoillisseksuaalisia vampyyreja palvovat saa syöpää? Vielä viktoriaanisella ajalla kalmankalpeutta pidettiin muodikkaana, päivettyminen oli pelloilla raatavan työväen vitsaus. Silloinkin kun yläluokka teki töitä, pidettiin sirppiin tarttumista erihauskana harrastustoimintana.

Nykyisin sirppiin tarttuvat dementoituneet kommunistit ja vaalea iho kertoo enemmänkin elämäntavasta (eli nörttiydestä). Menneellä viikolla Helsingin valtasivat niin homot kuin hevarit, jolloin nähtävissä oli ihmisyyden koko kirjo. Milla Magiat vannovat nahkavaatetuksen nimeen, kun taas homot pyrkivät paljastamaan mahdollisimman paljon nahkaa.

Kummatkin pitivät kiinni ylpeydestään. Hevikansa tuskaili helteessä ja savupommit löysivät tiensä Lauri Tähkän keikalta homokulkueeseen. Iskun takana olevaa järjestöä ei ole vaikea löytää, jos vähän googlettaa. Kaasuttaminen ei kuitenkaan ole uusi ilmiö. Sen avulla on biologisessa sodankäynnissä pyritty muuttamaan vastustajat vasureiksi, jotta rakkaus sumentaisi tappajan vaistot. Idea taidettiin kuitenkin varastaa hipeiltä: make love, not war.