Pixeli

Linnunaivot

Ostimme jäätelöt ja istuimme penkille puun varjoon. Katu oli täynnä ihmisiä. Yksi heistä, kai vahingossa, heitti puoliksi syödyn vohvelin maahan. Se oli niin sanottu aito vohveli, kaksikymmentä senttiä tavallista vohvelia kalliimpi. Itse otan aina jälkimmäisen, en piheyttäni, vaan maun vuoksi.

Ei mennyt aikaakaan kun pudonnutta vohvelia ei enää erottanut pulujen seasta. Ne nokkivat sitä, kiertelivät sitä, tönivät toisiaan ja pitivät kamalaa meteliä. Niiden seassa pomppi myös hyvin pieni ruskea lintu. Kokoerosta välittämättä se tunki pulujen sekaan, yrittäen päästä osingolle – heikoin tuloksin. Pian se lensikin pois.

Pulut eivät ole järin johdonmukaisia toimissaan. Ne eivät myöskään ymmärrä ryhmätyöskentelystä mitään. Siksipä pudonnut vohveli oli viiden minuutin summittaisen nokkimisen jälkeen edelleen kasassa ja pulujen nälkäiset elkeet yhä hermostuneempia. Haaste oli niille selvästi liikaa.

Jossakin välissä se hyvin pieni ruskea pikkulintu palasi pulujen sekaan vohvelia nokkimaan. Kokonsa vuoksi sen mahdollisuudet murtaa siitä palanen oli vielä pulujakin heikommat. Tämän ymmärtäneenä se päätti yrittää viedä koko vohvelin kerralla, jemmata sen myöhempiä tutkimuksia varten. Valitettavasti pulujen ylivoima teki suunnitelmasta silppua, vaikka hetken todennäköisyydet olivatkin hyvin pienen ruskean pikkulinnun puolella.

Tilanne ei edennyt minnekään. Tunnelma oli epätoivoinen. Lintujen silmistä paistoi silkka turhautuneisuus: juhla-ateria oli siinä suoraan nokan alla, mutta silti tavoittamattomissa. Meteli yltyi ja piiri vohvelin yllä tiivistyi tiivistymistään, kunnes yhtäkkiä varjo lankesi koko joukon ylle – yläilmojen turvasta syöksyi lokki, taklasi pulut syrjään, nappasi vohvelin ja loikkasi takaisin lentoon.

Hölmistyneenä pulut ja hyvin pieni ruskea pikkulintu seisoivat paikallaan hetken ja hajaantuivat sitten. Nousimme penkiltä ja jatkoimme matkaa.

Kommentit

Ei kommentteja.

Lisää kommentti