Pixeli

Varman päälle valvottu

Jokin aika sitten uutisoitiin Valtion elokuvatarkastamon lakkauttamisesta. Myös television ja pelien syynäämiseen keskittyneen laitoksen tilalle perustetaan Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (mistä näitä nimiä oikein tulee?). Uudistuksen myötä kuvaohjelmien tarkistus, ikärajoittaminen sekä sisältösymboleilla merkitseminen siirretään kanavien vastuulle. MeKKo-keskuksen (keksin tuon ihan itse) tehtäväksi jää jakelijoiden kouluttaminen ja vahtiminen, jos vaikka Salatuissa Elämissä vilahtaa tissit.

Suomen sanavapauslain nojalla laillisten mediasisältöjen jakelua voidaan rajoittaa vain lasten suojelemiseksi. Lapset on rikkaus, mutta toisaalta myös helposti pilaantuva (ja kallis) luomueines. Omaan lapsuuteeni vaikutti Nelosen ikävästi klo 22 esittämä tv-sarja Charmed (Siskoni on noita). Ala-alasteikäisenä sarjan fanina kehitin ninjamaisia kykyjä television pikaisen sammuttamisen ja valenukkumisen suhteen, vanhempani kun yrittivät epätoivoisesti valvoa valvomisiani.

Sittemmin Nelonen on näyttänyt noitasiskojen uusintoja päivisin, ehkä vain todistaakseen, että magiaa ja ihmissuhdehömppää yhdistänyt sarja ei – räjähtävistä demoneista huolimatta – ollut ehkä siitä vaarallisimmasta päästä. Liian vähäisten yöunien takia henkinen kehitykseni todennäköisesti häiriintyi, joten tässä sitä ollaan, syyttämässä tv-kanavan ohjelmistosuunnittelua kaikesta maailman pahuudesta.

Oikeasti häiritsevä muisto lapsuudestani on ala-asteen seksivalistus. Enemmänkin ehkäisyä käsitellyt pikaluento oli hämmentävä, koska varsinainen seksin biologia käytiin läpi vasta yläasteella. Kyseessä oli kait “varman päälle” -lähestymistapa koululaitoksen osalta, että kun ei näistä mukuloista oikein tiedä mitä miettivät. Viimeistään ehkäisyoppien jälkeen seksi kaikkien mielessä olikin.

Itse en peruskoulussa biologian tuntien ulkopuolella saanut tarkempia toimintaohjeita vastakkaisen sukupuolen kanssakäymiseen, vielä epätodennäköisempää olisi ollut saman sukupuolen edustajien välisistä puuhista puhuminen. Nykypäivänä seksivalistus on kuitenkin laajentunut myös seksuaalivalistukseksi. Veljeni mielestä seksuaalisen suuntautumisen käsittely pitäisi jättää täysin vanhempien vastuulle. Vielä konservatiivimpien mielestä koulussa ei tulisi käsitellä seksiä alun alkaenkaan.

Veljeni edustama näkemys elämästä ja sen arvoista on hyvin paljolti “koti, kirkko & isänmaa”. Kotoa hän olisi tuskin koskaan muuttamassa pois, mutta hinku päästä vakituisesti armeijan harmaisiin vie miehen maailmalle (tai ainakin toiselle paikkakunnalle). Kirkon puolesta hän avoimesti myöntää uskovansa sekä Jeesukseen että Muhammadiin. Itse päättelen tämän johtuvan halusta varmistaa paikka taivaasta, seitsemän neitsyen kanssa tai ilman.

Vanhempani ovat kristitty ja pakana, joten sama kaava jatkui jälkikasvussa. Yliluonnolliseen uskovat eivät yleensä osaa selittää perimmäistä syytä uskolleen, mutta toisaalta en itse kykene selittämään uskoni puutetta. Olen vain niin uskomaton. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö haluaisi uskoa yliluonnolliseen. Jumalien, profeettojen ja enkeleiden sijaan olisin enemmän kuin valmis todistamaan noitasiskosten voimien olemassaoloa. Ehkä en valvonut lapsuuttani turhaan.


Tiesitkö muuten, että tämän blogin kaikkia tekstejä voi ja täytyy kommentoida? Naksauta viestin kirjoittajan nimen alla sijaitsevaa kommenttilinkkiä, rollaa sivun alaosaan ja näpyttele kommenttilomake täyteen tajuntasi virtaa. Pixeli kiittää.

Kommentit

Ei kommentteja.

Lisää kommentti