Pixeli

Taisteluni automaatiota vastaan

• Lauri
• 10. huhtikuuta 2010
• Kommentteja 0

Uskoni ihmiskuntaan horjuu. Aivan kuten silloin, kun Ilkka Jääskeläinen voitti Idolsin. Silloinkin, kun näin Avatarin, ja joka kerta The Hurt Lockerin voittaessa Oscarin. Myös Bushin valitseminen toiselle kaudelle koetteli uskoani, mutta totesin vain Atlantin toisen puoliskon kärsivän. Olin väärässä.

Ihminen on laskeutunut puusta, selvinnyt rutosta, käynyt kuussa, keksinyt iPadin ja käsikirjoittanut Lostin viimeisen jakson. Kaiken tämän keskellä sinisilmäinen uskoni horjuu, kun lähikauppani pullonpalautusautomaatti menee tukkoon. Laite yhtyy kahden muun automaatin kanssa virheilmoitusten kuoroon, joka räikeän ClipArtin kera pyytää ottamaan yhteyttä henkilökuntaan.

Taisteluni automaatteja vastaan on pitkä ja verinen, tai ainakin haisee joltain ihmisen eritteeltä. Sattumoisin entinen työnantajani valmistaa ja maahantuo automaatteja. Työpaikan aulassa sijainneet testilaitteet eivät tukkeutuneet, mutta toisaalta niistä ei saanut rahaakaan.

Erään toisen työnantajani apinahommat (no hard feelings, apinat) vaihtelivat roskien roudaamisesta Lou Reedin raiderin toteuttamiseen. Työpaikan jonkin sortin pikkujouluissa viini virtasi ja kalja katosi, mutta pullot jäivät. Seuraavalla viikolla pulloautomaatit ympäri Helsinkiä piippasivat spurgujen vihaisten katseiden saattelemana. Edes laitteet Arkadiankadun Alkossa, valtakunnan lippulaivassa, eivät kestäneet tuhoon tuomittua urakkaani. Lopulta piippasin minäkin ja heitin loput pulloista lasinkeräykseen.

Epäilen salaliittoa. Kaupoille tuskin olisi mielekästä ylläpitää toimivia, mutta hintavia palautusjärjestelmiä. Asiakkaat saattaisivat jopa olla tyytyväisiä. En usko laitteiden rakentamisen olevan aivokirurgiaa, mutta usko tässä onkin loppumassa. Taidan siirtyä käyttämään vain kolmen litran viinitonkkia. Ei tarvitse taistella automaatteja vastaan, ja laatikoille voi keksiä jotain parempaa käyttöä.

---

Taisteluni (mein kampf) pääsykoekirjani (ei mein kampf) kanssa edistyy. Näin unta kirjan kolme vuotta vanhan painoksen lukemisesta. Mikä oudointa, en hyvällä tahdollakaan löydä kolme vuotta sitten ostamaani opusta kirjahyllystäni. Unessa kirjasta lukemaani termiä “vuoristoratailmiö” ja siitä esimerkkinä käytettyä mainintaa Lostista tuskin on oikeasti olemassa – vai onko? Selviää ensi jaksossa.