![]()
Jos lukihäröinen teinityttö kirjoittelisi isoin kirjaimin ja huutomerkein silmillä hymyilemisestä, voisi lopputulos muistuttaa Tyra Banksin sanaisen arkun avaamista. Pilkka osuu kuitenkin omaan nilkkaan, sillä minähän niitä viestejä luen. Ja hyvä niin, muuten en olisi varmaan ikinä kuullut Jamie Cullumin mainiota mash-uppia Singing in the Rainista ja Umbrellasta.
Jälkimmäisen kappaleen versiointiin on ottanut osaa niin Rihanna, Mandy Moore kuin aivolohkot jakava The Baseballs – ja nyt ella-ella-eh kuullaan yhdistettynä vielä vanhempaan hittiin. Cullumin nerous on ailahtelevaa, miehen uudelta (ja melko yllätyksettömältä) levyltä löytyy lisää Rihannaa. Miksi kaikesta tehdään ennemmin tai myöhemmin jazz-versio? Eivätkö maamme kauppakeskukset kykene toimimaan ilman niitä?
Toimintakyvyttömyys näyttääkin olevan tämän kevään trendi. Jos vielä Alkot menisivät vapuksi lakkoon, olisi vaikea huuhdella alas väärään kurkkuun mennyttä tippaleipää, jota kukaan ei leiponut, kuljettanut kauppaan, suojellut varkailta ja myynyt kassalla. Mielikuvitusleivonnaisen tuottama pettymys on karvas (tai ainakin olemattoman makea) viimeistään siinä vaiheessa, kun hillomunkista puuttuu hillo.
Arjen harmauteen verrattuna ilmaston tuhoaminen se vasta vaikeaa onkin, kun eivät lentokoneet tahdo pysyä ilmassa (varsinkaan jos olet puolalainen poliit… äh). Lennon myöhästymisen tai peruuntumisen syy voi olla a) lentäjien lakko b) matkatavaran heittelijöiden lakko c) vartijoiden lakko d) liikaa hammastahnaa e) vulkaaninen tuhka. Jälkimmäisestä se arjen harmaus varmaan johtuukin.
Tämänviikkoisen Popkultin loppupäätelmä oli, että taide syntyy kriisistä. Hyvä niin, koska taloudellisen ja geologisen kriisin ravistelema Islanti pitäisi konkreettisesti näkyä Björkin uuden levyn ilmestymisenä levykauppoihin. Paremman puutteessa olen tyytynyt vanhan materiaalin “löytämiseen”, toisin sanoen Jógan kuuntelemiseen. Myös Wii Fitin jooga on kova juttu, tai ainakin niin rajua kuin syvään hengittäminen voi olla.
Jooga ja liikkuminen ylipäätään on pääsykokeisiin pänttäämisen yhteydessä jäänyt harmillisen vähäiseksi. Urheilun avulla sitä voisi virkistää mieltä, mutta itse pyrin lähinnä mahtumaan vaatteisiini. Hullujen Päivien ajoittuminen mielenterveydellisesti epävakaaseen huhtikuuhun ei voi olla sattumaa. Ostin housut, jonka kaltaiset jo omistan, alennettuun hintaan 70 euroa. Edes lakot eivät pysäytä tätä hulluutta, kiitos harmaan talouden.
Ei kommentteja.