Lauri 6. tammikuuta 2010
Tipattoman tammikuun alkaessa huomasin, että yllättävän monen tv-sarjan sponsori Suomessa kuuluu Alkon valikoimaan. Sarjamurhaajaa jahdataan punaviiniä maistellen, täydellisten naisten epätäydelliseen elämään lohtua tuo kermalikööri. Tietääkseni joillain on tapana seurata piirrettyjä pilvessä, tai niin ne ainakin käsikirjoitetaan.
Suomalaisille viranomaisille alkoholi on aiheuttanut harmia kieltolaista lähtien. Veron ja viinan prosentteja, Alkon myymälärakennetta (tiskin takaa hyllyihin) sekä ruokakauppojen valikoimaa (keskiolut on kovaa kamaa) näpräämällä on saatu aikaan keitto, jota edes paatuneimmat puistokemistit eivät uskaltaisi nauttia. Tai ehkä näillä pakkasilla uskaltaisivat, ainakin ranskanleivän läpi.
Kylmiä ovat katseet, joita selkeästi alle 24-vuotiaan näköisenä viinakaupan kassalla saa. Näkevätkö myyjät nuoressa asiakkaassa rappion ainekset? Mihin se kokonaista viinitonkkaa tarvitsee? Onkohan sen ajokortti väärennetty? Ehkä se diilaa eteenpäin! Enhän minä muuten, mutta tuoreessa tutkimuksessa alkoholin reipas kohtuukäyttö vähensi sydänongelmien riskiä kolmanneksella. Olen päättänyt pelastaa Suomen nuoret sydänvaivoilta.
Tapakouluttajat ovat pitkään pitkänaamaisesti vertailleet meidän ja muiden juomiskulttuuria, ihaillen eteläeurooppalaista ruokaryyppäämistä sekä kohtuudessä pysymisen taitoa. Koska kaikki mitä Hesarissa ja MeNaisissa lukee on totta, olen ottanut tavaksi juoda punaviiniä päivällisen yhteydessä. Olen myös työtön, mies, ja mikä pahinta – suomalainen. Ei hyvä.
Sivistynyttä ruokajuomailua tai juomaruokailua rajoittaa myös televisiosta tullut dokumentti ruoan lisäaineiden haitoista. Viineihin muodostuvat ja lisättävät sulfiitit aiheuttavat allergioita. Enkä todellakaan usko jokapäiväisen reippaan alkoholinkäytön olevan terveellistä, vaikka sydän parempaan tahtiin pamppailisi.
Ja se tipaton tammikuu? Pulssi nousee monella jo pelkästä ajatuksesta. Tutkimuksen mukaan joka kahdeksas suomalainen pitää hanat kiinni hyvällä tai huonolla menestyksellä. Ehkä todistaakseen, että arki on tylsää myös selvin päin. Ja kun vuoden aloittaa kuntoilulla ja dieeteillä, vaikuttaa loppuvuosi paljon lohdullisemmalta. Olisipa taas joulu, kasa suklaata ja lasillinen mainiota punaviiniä. Ja tammikuussa alkaa taas terveellinen elämä.
Ei kommentteja.