Pixeli

Julkinen eläin

• Lauri
• 25. tammikuuta 2009
• Kommentteja 0

Tässä viime aikoina eteeni on avautunut julkisilla matkustamisen avara luonto. Ihminen on eläimeksi kompleksi otus käytösmalleineen ja kirjoittamattomine sääntöineen, joten niinkin yksinkertainen asia kuin siirtyminen A:sta B:hen on muodostunut rituaaliksi, jonka rinnalla lintujen pariutumistanssit ovat yhdentekevää kotkotusta.

Pysäkillä odottaminen riippuu odottajien määrästä. Alle kuuden henkilön kokoonpanolla vähintään kahden täytyy ryhtyä keskusteluun, joka pääsääntöisesti koostuu sääilmiöistä sekä pian käytettävän julkisen kulkuvälineen aikatauluista. Huomenien toivotuksiin täytyy vastata jotain, ja niitä täytyy toivottaa yli 50-vuotiaille odottajille oma-aloitteisesti (ellei halua hiljaista paheksuntaa loppuelämäkseen).

Kulkuvälineessä toisen ihmisen viereen saa istua vain, jos muuta mahdollisuutta ei ole tai jos olet joutunut hänen kanssaan keskusteluun sääilmiöistä. Ratikassa istuminen on mahdollista vain aikuisille, näin ainakin Stockmannin sekä muiden kauppahallien pysäkeillä. Edellä mainittu hiljainen paheksunta onkin helpointa saavuttaa harhaliikkeillä ratikoiden villissä viidakossa.

Matkan aikana katsekontakti ei saisi kestää viittä sekuntia kauempaa, ellei yritä saada tuijotettavan huomiota (hyvässä tai pahassa). Muussa tapauksessa huomion saaminen vaikkapa istumapaikan saavuttamiseksi tai ulospääsyn tukkivien ihmisten liikuttamiseksi on mahdotonta. Jos pysäkkisi ehti mennä ohi niin parempi onni ensi kerralla.

Kaiken kokenut julkisten alfauros- tai naaras voi parhaassa tapauksessa istua puoliksi täyden bussin etuosaan, jonkun viereen, naama päin auton peräosaa, haastaen kaikki kynnelle kykenevät tuijotuskisaan. Häviäjä päätyy ihailemaan loskaista Helsinkiä törkyisen ikkunan läpi miettien, miksi edes vaivautui.

P.S.

Enemmän sherryä, vähemmän Frasieria. Hyvää kiinalaista uutta vuotta!