Pixeli

Julkinen eläin

Lähikontaktia julkisissa pyritään välttämään.Tässä viime aikoina eteeni on avautunut julkisilla matkustamisen avara luonto. Ihminen on eläimeksi kompleksi otus käytösmalleineen ja kirjoittamattomine sääntöineen, joten niinkin yksinkertainen asia kuin siirtyminen A:sta B:hen on muodostunut rituaaliksi, jonka rinnalla lintujen pariutumistanssit ovat yhdentekevää kotkotusta.

Pysäkillä odottaminen riippuu odottajien määrästä. Alle kuuden henkilön kokoonpanolla vähintään kahden täytyy ryhtyä keskusteluun, joka pääsääntöisesti koostuu sääilmiöistä sekä pian käytettävän julkisen kulkuvälineen aikatauluista. Huomenien toivotuksiin täytyy vastata jotain, ja niitä täytyy toivottaa yli 50-vuotiaille odottajille oma-aloitteisesti (ellei halua hiljaista paheksuntaa loppuelämäkseen).

Kulkuvälineessä toisen ihmisen viereen saa istua vain, jos muuta mahdollisuutta ei ole tai jos olet joutunut hänen kanssaan keskusteluun sääilmiöistä. Ratikassa istuminen on mahdollista vain aikuisille, näin ainakin Stockmannin sekä muiden kauppahallien pysäkeillä. Edellä mainittu hiljainen paheksunta onkin helpointa saavuttaa harhaliikkeillä ratikoiden villissä viidakossa.

Matkan aikana katsekontakti ei saisi kestää viittä sekuntia kauempaa, ellei yritä saada tuijotettavan huomiota (hyvässä tai pahassa). Muussa tapauksessa huomion saaminen vaikkapa istumapaikan saavuttamiseksi tai ulospääsyn tukkivien ihmisten liikuttamiseksi on mahdotonta. Jos pysäkkisi ehti mennä ohi niin parempi onni ensi kerralla.

Kaiken kokenut julkisten alfauros- tai naaras voi parhaassa tapauksessa istua puoliksi täyden bussin etuosaan, jonkun viereen, naama päin auton peräosaa, haastaen kaikki kynnelle kykenevät tuijotuskisaan. Häviäjä päätyy ihailemaan loskaista Helsinkiä törkyisen ikkunan läpi miettien, miksi edes vaivautui.

P.S.

Enemmän sherryä, vähemmän Frasieria. Hyvää kiinalaista uutta vuotta!

Sivistynyt ja halpa

Lauantai-iltana monet minun ikäluokkaani mahdutettavat hiilen kiertoon perustuvat kädelliset elämänmuodot olisivat muualla kuin minä. Minä olen kotona. Tai oikeammin siellä missä elän niin kauan kun en aio maksaa laskujani, pestä pyykkejäni tai opetella tekemään ruokaa. Miksi minä sitten olen täällä, minne minun nimelläni kirjatut postit (mm. tiliote) saapuvat?

Noh, minä olen katsokaas köyhä – ja sivistynyt.

Miksi lähteä viikonloppuna etanolinhuuruisten ystäviesi kanssa rappiolle kun voit toteuttaa taiteellista minääsi  kirjallisessa muodossa hörpiskellen hieman sitä halpaa punaviiniä johon käytit eilen viimeiset rahasi? Kuunnella hieman kikkelijazzia ja tuntea miten pieni  ja intellektuelli kulttuuripersoona sisälläsi kasvaa kuin Nina Mikkosen puheripuli? Heureka. Minä olen päättänyt kokea tämän kaiken vain hintaan 6,70!

Tosiasia kuitenkin on, että pian olen mitä todennäköisimmin töissä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että minun ja Gato Negro Cabernet Souvignonin keskitäyteläinen ja hennon herukkainen yhteistyö jää vähemmälle (mikäli minulla on varaa johonkin muuhun). Siihen asti: nautin vielä kun voin.

Raamattukerhon jälkeen

Musta huumori jatkaa tummenemistaan PBF:n hiljaisen kuoleman jälkeenkin. Truck Bearing Kibble on synkkien naurujen esi-isän kaunis sisarpuoli, joka toivottavasti pysyy hengissä edes muutaman vuoden. Quality over quantity, right?

Edit: TBK on näköjään lakannut toimimasta. Eläköön kuolema.

battle

Kaavoitusosastosta päivää

Taukojumppaa.7:00 Herääminen
9:00 Työskentely
17:00 Kotiutuminen
23:30 Frasier
00:00 Nukkuminen

Ja tätä kaavaa toistetaan viitenä päivänä viikossa, vähän kuin jumppaliikkeitä. Tietty töissä sattuu ja tapahtuu, tänään harhailin ympäri aurinkoista keskustaa ja piristin painotalon väkeä astumalla vahingossa sisään paperitavaran lastausta varten avatusta ikkunasta. Ennen lounasta asioita tekee / suunnittelee tekevänsä ja lounaan jälkeen vaipuu hiljalleen tekemättömyyteen. Kotona aika vain katoaa. Kaavoihin kangistuminen vaikuttaa synniltä, vaikka rutiinit tekevät elämästä mukavaa.

Sitä miettii millaista arki on lapsiperheissä. Aamulla pitäisi herätä julmetun aikaisin, jotta ehtii nauttia aamun kahvin ja lehden ilman mukuloita. Myöhemmin huolehditaan mukuloiden ravitseminen ja töihin lähtiessä jätetään mukulat kasvamaan. Täyden työpäivän jälkeen odottaa mukuloiden lisäravitseminen, niiden ajanvietteet sekä se idyllinen family time. Toki aikuisia on kaksi, mutta jommalle kummalle ne työt kuitenkin kasaantuu. Ehkä perheessä on uraäiti, joka tuo leivän pöytään, vaikka isi sen kaupasta hakeekin.

Koska en niitä perunoita ole vielä viljellyt niin pitäisi räväyttää ja haistattaa pitkät aikatauluille. Alle puolen tunnin työmatkan (kyselyiden mukaan suomalaisten ihanne) saisi muuttamalla vielä lähemmäs keskustaa. Joustavan työpäivän saisi tekemällä töitä vain omalle yritykselle. Töitähän kun tursuaa sisään ovista ja ikkunoista.. oikeastaan en edes muista laskuttaa kaikkia harvoja asiakkaitani. Mitä sillä ajalla ja rahalla edes tekisi? Istuisin baarissa kaikkien muiden keskustan tuntumassa asuvien yksityisyrittäjien kanssa valittamassa sitä, kun on niin tylsää ja kaavamaista.

Jaksaa, ja jaksaa, ja ei jaksa

YaawnUudenvuoden lupaukset on ikäviä. Niiden toteuttaminen pitäisi aloittaa jo vuoden ensimmäisenä päivänä, juuri sillä hetkellä kun heräät ystäväsi kämppiksen sängystä tuntemattoman miehen vierestä, oksennuksen maku suussa ja kuolema takaraivossa. Nyt alkaa kuntoilu, kevyt ruokailu ja terveellinen elämä. Ei helvetissä.

Tuttuun tapaan jatkoin löysäilyä loman loppuun asti. Logiikkani mukaan lomalla ei pitäisi välittää siitä mitä syö ja miten liikkuu, joten ruotsinlaivan buffetissa sai olla koko rahan edestä. Raha voi toki toimia motivaattorina suuntaan jos toiseenkin, kuten Jarin jumppakerho yrittää todistaa. Ei se mitään, sillä löysäily loppuu nyt.

Mutta.. flunssa iski ja kurkku tulehtui. Olisi sairasta lähteä ulos lenkille tässä olotilassa. Paluu ulkomaailmaan tämän ylipäätään aiheutti. Ja niin, se syöminen. Kuka haluaisi olla sekä nälkäinen että pahoinvoiva? Ei nyt mene nallekarkit tasan, mä vaan sanon.

Sisätiloissa nähtyä

Sisätiloihin lukittautuneen apuun rientää moderni teknologia ja tietoyhteiskunnan infrastruktuuri. Toisin sanoen koneellani on vino pino tavaraa katsottavana. Suosittelen Tobyn löytämää Religulous -dokumenttia. Vastapainoksi kannattaa vilkaista Scary Moviesta tutun bimbon tähdittämä The House Bunny.

Melkon paljon näkyvyyttä saanut TCCOBB oli masentava ja pitkä, vain 14 minuuttia alle 3 tunnin. Ne vajaat minuutit voi käyttää heräämiseen. Vicky Christina Barcelona osoittautui ehdaksi Woody Allenin tuotokseksi, käsittelee tuttuun tapaan hankalaa rakkautta. Ghost Town oli “ihan kiva”, Ricky Gervais vaikutti väsyneeltä. Kuten minäkin.

< Vanhemmat tekstit